(palautettu Kimmo Lehtoselle)
Mitä uusia näkökulmia Kimmo Lehtosen luennot ja demot
tuottivat sinulle?
Kimmo Lehtosen demot olivat
erittäin mielenkiintoisia. Aihe oli erittäin kiinnostava, ja oli todella
virkistävää, että meillä oli välillä opettaja joka ei ollut niin
”opettajamainen”. Sitä ei edes huomaa, että tottuu niin paljon sellaiseen
opettajien tiettyyn puhetyyliin ja olemisen tyyliin, ennen kuin tulee joku,
joka tekee asiat ihan toisella tavalla. Se oli mahtavaa.
En ollut ennen tiennyt että
on olemassa sellainen terapiamuoto kuin taideterapia. Ehkä olin siitä joskus
kuullut, mutta ajatellut että se on jotain sellaista huuhaata mitä esiintyy
vain amerikkalaisissa televisiosarjoissa. Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta
psykologiaan ja ihmisen psyykeen liittyvästä, joten tällaisesta terapiamuodosta
kuuleminen ja oppiminen oli mielestäni kurssin kohokohta. Uskomatonta että
”vain” piirtämällä ja puhumalla toisen ihmisen kanssa niistä omista
piirroksistaan, voi olla niin paljon hyötyä. Että sitä kautta voi päästä
sellaiselle ihmeelliselle matkalle ihmisen alitajuntaan, että se voi muuttaa
elämän kulun ja että sillä voi olla aidosti eheyttävä ja parantava vaikutus
ihmiseen.
Nämä ajatukset pistivät
tietysti heti miettimään myös piirtämistä, tai kaikkea kuvataidetta yleensäkin,
mitä koulussa on. Siinähän on opettajalla hirveän iso vastuu. Että ei vain käy
tulkitsemaan ”väärin” oppilaitten teoksia. Tai että ei ryhdy ylitulkitsemaan
mitään, ja näkemään lapsen teoksissa jotain sellaista mitä niissä ei oikeasti
ole. Tai vielä pahempaa, ohittaa lapselle merkittävät itseilmaisulliset teokset
olankohautuksella, tyyliin että ”kunhan ne nyt jotain tuhrustaa siihen paperiin
niin se on hyvä”. Missä määrin lasten teoksia pitää opettajana yrittää
ylipäänsä tulkita? Ja osaako opettajana sitten myös ottaa vastaan sellaisia
aiheita lasten taideteoksissa, jotka eivät aina ehkä ole niin mukavia, hienoja,
nättejä jne. En todellakaan itse halua olla sellainen opettaja joka sanelee
oppilaille mitkä ovat ne ”kouluun sopivat aiheet” kuvataiteessa, mutta luulen
että tällaisia opettajia kyllä valitettavasti on vielä olemassa.
Myös sellainen seikka tuli
mieleen, että kouluissa on aivan liian vähän ns. vapaata piirtämistä tai
maalaamista. Aina ”täytyy” olla joku aihe, jossa oppilaitten on tarkoitus
pysyä. Koska jos ei olisi, niin jollakulla voisi olla vaikeuksia aiheen
keksimisessä, ja silloin hän voisi aiheuttaa häiriöitä luokassa. Tai sitten
joku voisi luulla että opettaja on laiska, ja ei vain ole jaksanut keksiä
mitään aihetta tai teemaa jokaiselle tunnille. Mutta jos on aina joku valmiiksi
annettu aihe, niin miten oppilaat sitten pystyvät ikinä kehittämään ihan omaa
luovuuttaan. Ja miten he silloin pystyvät ikinä tuomaan piirtämällä tai
maalaamalla esille sellaisia aiheita jotka heitä ehkä mietityttävät ja
huolestuttavat. Ne tulevat vasta sitten kun saa vapaasti ns raapustella. Jos
tällaista raapustelua tai ihan yksin piirtämistä ei ole, niin yksi kuvataiteen
parhaista ominaisuuksista jää aivan hyödyntämättä.
Toinen koululle tyypillinen
asia, mikä ei varmasti aina ole hyvä, on se, että yleensä on tapana että kaikki
esittelevät teoksensa jollain tavalla. Tai ainakin että se laitetaan esille
niin että kaikki pystyvät sen näkemään. En ole ennen tullut ajatelleeksi miten
paljon sekin voi rajoittaa joidenkin oppilaiden luovuutta. Jos joku piirustus
tai teos on hyvin henkilökohtainen, niin sitä ei saisi vaatia laitettavaksi
esille kaikkien nähtäväksi. Oletuksena pitäisi minun mielestäni olla se, että
oppilaat itse valikoivat mitä töitä he haluavat ripustaa ylös, tai haluavatko
he lainkaan mitään ripustettavan seinälle. Ja senhän täytyisi olla itsestään
selvää, että ripustaminen tai ripustamattomuus, tai se, että pitääkö opettaja
niistä aiheista joita oppilas haluaa piirtää, ei saisi vaikuttaa arvosanaan.
Toivottavasti näin on jo nykyään.
Tässä tuli paljon
muistettavaa sitten kun itse toimii opettajana. Minun täytyy tehdä oikein joku
muistilista itselleni. Kiitos hyvistä demoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti